keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Jouluperinteitä

Jouluperinteitä ja siihen valmistautumista.
Mitä perinteitä meillä on, Entäs teillä?
Lapsuudesta muistaa tietysti Joulupukin kuumanlinjan, Ja sen että sai hillua koko päivän pyjamassa.. Ihanat lastenohjelmat mitä tuli koko päivän televisiosta. Ja sen miten se päivä tuntui kuitenkin niiiiin pitkältä. Muistan myös sen miten sitä yritti olla nopea. Käydä äkkiä saunassa, ja syödä jouluruoan vauhdilla, ja hoputtaa muita, että joko ne lahjat. Niin ne LAHJAT. 
Mummulta saadut paketit haistoi, koska ne tuoksui ihan mummulalta. Ja mummun lahjat ne parhaita oli, kun yhden paketin sisältä löytyi monta pientä paketoitua pakettia.

Niin.

No entäs joulu näin aikuisena,
Vieläkin tykkään, että meillä saa kaikki hillua pyjamissa/oloasuissa. Eli siis meillä ei mitenkään pukeuduta. Tiedättekö sillä tavalla, että olisi vimpan päälle juhlatamineet. Eli rentoa meininkiä. Joulusauna.
Jouluruoka..hmm..Niin no, en ole vieläkään laatikoiden suuren suuri ystävä. Syödään kuitenkin. Kuuluuhan ne jouluun. Kinkku ja lohi ne parhautta on.
Ulkosalle paljon kynttilöitä ja ulkotulia.
Lumi.
Konvehdit. Ja yleensä on tehty jokin suklainen juustokakku jälkkäriks.

Niin.

Niin ne LAHJAT.
Jostain se on tullut..liekö perintönä mummulta.
Mutta lahjoja pitää lapsilla olla.
Ja taidan vieläkin salaa eniten odottaa joulussa sitä hetkeä, kun lahjoja jaetaan. 
Sitä kutkuttavaa jännitystä.
Sitä lasten riemua.
Oi, tule jo joulu valkoinen!









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti